torstai 21. tammikuuta 2016

Tammikuun touhuja...

 
Heippa taas!
Mahtavia talvisia päiviä on ollut tammikuussa,
pakkanen vain ehkä vähän estänyt pitempiä lenkkejä tekemästä,
mutta aina kuitenkin jonkunlainen pätkä on tullut käveltyä!
Mahtava luonto ympäillä on kyllä houkutellut paljon valokuvaamaankin!
 Lunta ei kyllä ole vielä ollut hiihtämiseen asti, mutta odotellaan...
Pakkasesta on ainakin ollut paljon iloa,
kun on voinut jäädyttää monenlaisia koristeita...
ja kyllä niitä olen iltaisin laittanut terassille odottamaan jäätymistä!
 
 
Iltapäivän valossa saavat kauniin loisteen!
 
 

 
 
Särkynyt jääsydän <3

 

 
 
Maitopurkkeja ja vanhaa mehua...
ja kuivattuja ruusuja...
Tuikkukynttilöitä välissä...

 
 
 
 



 
 
 
 
Pakkasen paukkuessa on mukava paistaa leivinuunissa tai tavallisessa uunissa,
 
 Jyvänäkkäriä:
2dl jauhoja ( sekaisin ruis,tattari,maissi yms.)
1 dl auringonkukansiemeniä
1/2 dl pellavansiemenrouhetta
1/2 dl seesaminsiemeniä
1/2 dl kurpitsansiemeniä
1 dl kauraleseitä
2 1/2 dl kiehuvaa vettä
2 dl öljyä
suolaa
Sekoitetaan kaikki kuivat aineet ja
 lisätään kuuma vesi, öljy ja sekoiteaan tasaiseksi.
Levitä seos leivinpaperin päälle ohueksi ja
 laita pinnalle jotain jyviä, tässä oli pellavansiemeniä ja sormisuolaa.
 
Paista ensin 15 min. ja tee ruutuja taikinapyörällä ( tai minkämuotoisia haluat paloista)
Paista vielä 1 tunti 150 asteessa.
Tein kaksinkertaisen annoksen.
 
 
 
 

 
 
 
Maistui kyllä!
 
 
 
 
Kaappien siivouksen ja tsekkauksen aikana löysin jouluksi ostamani taatelipaketin
ja siitä se sitten taas lähti, nimittäin
Taatelikakku
ja helppo sellainen...
 
1 paketti kivettömiä taateleita,
 1 1/2 dl fariinisokeria ja
1 1/2 dl vettä keitetään "mössöksi"
2 munaa vatkataan vaahdoksi
lisää 150 g voisulaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
Sekoita jäähtynyt taateliseos kakkutaikinaan ja
 paista jauhotetussa vuokassa 150 asteessa 60 minuuttia.
Ripsottelin päälle tomusokeria.
 
 
 
 
Välipaloiksi telkkaria katsellessa valmistuu sukkia pienempiä ja
 


 
isompia kokoja!




Ei tullut jouluna tehtyä torilta ostetuista maa-artisokista mitään,
 mutta mahtava keitto tuli vielä tammikuussakin!





Noin 500 gr maa-artisokkia
pari perunaa
vettä
 kasvisliemikuutio
valkosipulin kynsi
ruokakermaa
Tehose

 


1 kommentti:

  1. Kaikkea kivaa talveen kuuluvaa olet puuhaillut :) Nyt lupailtiin pakkasten pikkuhiljaa hellittävän, joten tarkenee pitempiäkin lenkkejä tehdä. Päivät pitenevät hurjaa vauhtia ja nyt on öisinkin ihmeen valoisaa kun on lunta ja täydenkuun aika.
    Oikein ihania talvipuuhailuja edelleenkin :)

    VastaaPoista