lauantai 25. lokakuuta 2014

Lauantain lämpimäisiä...

Heips!


Pieni päivitys on nyt paikallaan...

Kuvassa pienet valkosuklaasydämet, jotka on tehty pakasteessa olleesta piirakasta, jonka ohje on ollut sivullani aikaisemmin. Vähän romantiikkaa ja kaunista päiväkahville...

Päivä on mennyt puuhaillessa kaikenlaista mukavaa ja koska sääkin on ollut mitä on, keskityn tekemään lauantai päivästä tunnelmallista ja lämminhenkistä kylmän tuulen tuivertaessa ulkona...
Aamulla laitoin hirvikeiton ainekset valmiiksi, ensin lihojen keitto ja sitten juurekset ja perunat joukkoon. Aivan perinteinen keittohan siitä tuli ja kyllä maistuikin pitkästä aikaa mainiolta.

Ja kyllähän leipominen kuuluu lauantaihin, siis juustosämpylöitä pyörittämään.

Juustosämpylät
 
1l vettä
50 gr hiivaa
 sämpyläjauhoja
2 dl rahkaa
suolaa
hunajaa ripaus
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl leseitä
2 dl öljyä
1 dl juustoraastetta
 
Liota hiiva veteen ja lisää jauhoihin sekoitetut kuivat aineet ja hunaja, samoin rahkan voi lisätä tässä vaiheessa. Öljyä taikinaan. Alusta taikina tasaiseksi ja kohota se. Leivo pitkulaisia sämpylöitä ja kohota taas. Voitele vedellä ja ripottele päälle juustoraastetta.
Paista 200 astetta n.10 minuuttia.
 
 
 
 
 
Tällä kertaa tuli tämän näköisiä...
 
 

 
Vanha kulahtanut pajukranssi sai uuden värin ja simpukkakoristeet...
 

 
7 kuukauden ikäisen Jesse-pojan sukat ja lapaset...
 
 
Nyt lauantai - ehtoon viettoon ja kynttilöitä palamaan ja tunnelmaa tuomaan...
 
Viikonloppuja <3
 
 
 
 
Joku viisas on sanonut, että aika on tässä ja nyt - ei aina kannata kiiruhtaa!


1 kommentti:

  1. ♥nam, mitä herkkuja! Kranssista tuli kaunis, ja sukatkin on niin söpöt!

    VastaaPoista