lauantai 8. marraskuuta 2014

Herkkuja hyviin hetkiin...

Hei kaikille!
Lumiset terveiset jouluisesta maisemasta. Kaikki näyttää heti kauniilta lumisen vaipan peittäessä mustan maan ja mielialakin on korkealla. Kyllä nyt lapset nauttivat ensilumesta, mikäli pääsevät ulkoilemaan. Liikkeellä on vatsataudista alkaen vesirokkoa...toivottavasti kaikki toipuvat sunnuntain Isänpäiväksi!




Pikkujoulunmakuinen omenakakku
200g voita
2 dl ruokosokeria
3 munaa
4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kanelia
2 tl leivinjauhetta
2 tl piparimaustetta
2 dl omenasosetta

Vatkatun voin ja sokerin vaahtoon lisää munat yksitellen. Vehnäjauhoihin sekoitetut mausteet ja omenasose lisätään varovasti. Laita taikina vuokaan, joka on rasvattu ja jauhotettu. Itse laitoin irtopohjavuokaan, mutta esim. sydänvuokakin on kaunis ja ajankohtainen.
Paista 175 asteessa n.50 minuuttia.
Jäähtyneenä halkaisin kakun kahtia ja kostutin vaniljasokerilla maustetulla maidolla ja väliin kerros omenasosetta.

Päälle tein seoksen:
5 rkl voisulaa
2 rkl kahvia ( siis valmista kahvijuomaa)
1 keltuainen
4 dl tomusokeria
2 tl kanelia

Voisulan ja kahvin joukkoon lisäsin muut aineet ja kuorrutuksen kaadoin kakun päälle.
Nopea ja helppo kuorrutus, koristella voi makunsa mukaan.
 



Sunnuntaiateriaksi sitten vähän juhlavampaa...

Hirvenlihapihvit
Uunijuurekset
 
Bearnaisekastike
 
 
 
 
Hirvestä isäntä teki ulkofileepihvejä, jotka laitettiin marinoitumaan suolalla, pippuriseoksella sekä oliiviöljyllä maustettuna jääkaappiin ja otettiin sieltä hyvissä ajoin lämpiämään. Paistettiin voi- öljyseoksessa mediumiksi.
Uunijuureksissa oli perunaa, porkkanaa, punasipulia, lanttua ja valkosipulia sekä mausteita makeutettuna hunajalla, suolalla ja inkiväärillä sekä oliiviöljyä vuokan pohjalle.
 
Bearnaisekastikkeen tein itse, ei se ole lopultakaan kovin vaikeaa...
 
Tässä ohje:
6 kpl valkopippuria
2 rkl sipulia hakattuna
2 rkl viinietikkaa
2 rkl vettä
3 persiljanoksaa tai kuivattua persiljaa
 
Keitä näistä liemi n. 5min ja siivilöi se.
 
3 keltuaista ja siivilöity liemi ja kirveliä n. 1/2 tl ja 1/2 tl rakuunaa sekoita.
Laita astia vesihauteeseen ja lisää sulatettu voisula 250gr vatkaten ja samalla seos kypsyy.
Lopuksi tuoretta persiljasilppua sekaan.
Kastikkeen saa helposti myös pussijauheesta, mutta siihenkin sekoitetaan voisula. Ohje on pussin mukana.
Toki pihvin kanssa käy muukin kastike esim. erinomainen on sienikastike tai maustevoi on hyvin perinteinen. Kukin makunsa mukaan...
 
 
 
Punajuurichutney


 
Punajuurichutneyn ohje:
2 -3 punajuurta
1 sipuli
1 omena
3/4 dl sokeria
3/4 dl valkoviinietikkaa
1 dl omenamehua
2 tl inkivääriraastetta
1/4 tl suolaa
 
Kuori punajuuret ja kuutioi pieniksi kuutioiksi ( 0,5sm x 0,5 sm)
Laita kattilaan ja vettä, että peittyvät. Keitä kypsäksi noin tunti, riippuen lajista.
Kaada vesi pois ja laita kattilaan punajuurikuutiot, omenakuutiot, sipulikuutiot ja sokeri, suola, etikka, omenamehu,  inkivääriraaste ja keitä ilman kantta 10 - 15 minuuttia. Jäähdytä ja purkita.
 
Itse tein kerralla kaksinkertaisen annoksen ja säilyy jääkaapissa hyvin, jos ei syödä...
Sopii monen ruokalajin kanssa eikä ole aina pelkkää punajuuriviipaletta, nekin on kyllä hyviä, mutta tämä on juhlavampaa tarjottavaa..
 
 
Aamukahvia voidaan sitten juoda vähän romanttisemmin...

 
 
Varmaan lumet kohta sulavat ja alkaa loskainen aika, mutta nautitaan lumesta nyt kun sitä on ja missä päin sitä onkin. Muutenkin on oivallinen aika polttaa kynttilöitä ja pitää takassa valkeaa. Myös pimeissä illoissa on jotain lumoavaa....kannattaa yrittää nauttia jokaisesta hetkestä!
 
 
Kiitos ihanista palautteistanne, ne antavat intoa jatkaa näitä kirjoituksia ja jakaa ohjeita ja valokuvia!
Toivottavasti myös jatkossakin käyt kurkkaamassa blogiani.
 
 
 
 



1 kommentti: