lauantai 10. tammikuuta 2015

Navakkaa pohjoistuulta...

Hei taas!

Lunta ei ole vielä niin paljoa, että hiihtämään pääsisi...siispä sitä on taas lenkille lähdettävä! Lämmin varustus, sauvat ja tuulenpitävät vaatteet, nastakengät ja ei muuta kun matkaan. Alku aina vähän kankeaa, mutta kohta jalat lähtevät kuin itsestään...jos jostain nauttii, niin juurikin pienestä vastatuulesta ja ponnistuksesta ja omista ajatuksista. Metsän keskellä sanoin oikein ääneen: tämä on ihanaa!
 Olen kiitollinen joka päivä, että jaksan näin liikkua!


 Kuvaustauko ...

 
 

Sitten olikin mukava ja reipas mieli aloittaa päivän puuhat.
 Olin jo ottanut likoamaan kuivattuja Suppilovahveroita,
josta miehen toivomuksesta tein lounaskeiton.
Kattilaan punasipulia ja keltasipulia kuutioituna ja niitä freesasin öljyssä, joukkoon sienet vielä paistumaan. Ripaus vehnäjauhoa ja vettä. Keitto sai kiehua hiljalleen puolisen tuntia. Lisäsin vielä lihaliemikuution. Sauvasekoittimella soseutin koko homman, niin ei tarvinnut sieniäkään pilkkoa alussa pieniksi. Kattila takaisin levylle ja kookosmaitoa purkki, lämmitys ja persiljaa pinnalle ja valmista oli!




Materiaalia on jokuseen keittoon vielä jäljellä...
Ovat kyllä koristeenakin kauniita hyllyllä. 

 
 
Samalla keiton valmistuessa tein Jyvänäkkäriä 

 
Mittasin taikinakulhoon  yhteensä 2 dl jauhoseosta ( tattarijauhoa, ruisjauhoa,ohrajauhoa)
1 dl auringonkukansiemeniä (kurpitsansiemenet käy)
1 dl seesaminsiemeniä
0,5 dl kaurahiutaleita
0,5 tl suolaa
0,5 dl rypsiöljyä
2,5 dl kiehuvaa vettä
Pinnalle unikonsiemeniä
sormisuolaa
 
Sekoitin kuivat aineet ja sitten kiehuva vesi ja öljy. Sekoitin tasaiseksi ja levitin sen leivinpaperilla vuoratun uunipellin päälle ohueksi levyksi. Pinnalle siemenet ja suola.
Paista ensin 150 asteessa n. 15 minuuttia ja ota pois uunista ja tee taikinapyörällä kuviointijäljet.
Paista vielä 1 tunti. Jäähdytä ritilällä ja säilytä metallirasiassa, ettei pehmene.
 Meillä ei ehtinyt säilytykseen...
Maistui keiton kanssa voilla sipaistuna...
 
Ajattelin myöhemmin tehdä näitä vähän paksumpina patikointi- ja retkieväiksi...Tietää mitä syö ja siemeniä ja jauhoja voi vaihdella halun ja saatavuuden mukaan. Koska näkkäriin ei tule mitään kohotusainetta, sopii se herkkävatsaisillekin...toisaalta on paljon siemeniä, niin kannattaa kokeilla, onko liian "tuhtia"...mutta vatsa toimii...
 


Jälkiruoka olikin sitten vielä helpompi,kermassa kuumennettua leipäjuustoa, mustaherukkahyytelöä...
Jokainen käyttää omia mielihillojaan, mutta eipä todellakaan hassumpaa ollut mustaherukkahyytelö!

 
 
Tämä vuosi on lähtenyt mukavasti käyntiin liikunnan merkeissä...lenkkien lisäksi on jo kuntosalillakin tullut käytyä...
 
 
Muutenkin olen jatkanut vuosi sitten aloitettua sokeritonta elämää ( no, jouluna tosin suklaata, hyvällä omallatunnolla) Lisännyt veden juontia ja alkoholiton jatkuu jo viidettä vuotta...
pieniä, tärkeitä ja terveellisiä muutoksia, joista on helppo pitää kiinni, kun huomaa kuinka hyvää ne tekevät!
 
 
Tässä tämän kertaiset kuulumiset!
Kiitos kommenteista ja kaikille jaksamisia ja tammikuun tuomaa toivoa keväästä!
 
 
 

Tässä vielä illan tv-katselun lomassa kudotut sukkaset pikku murulle...
 
 

2 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta vuotta 2015 ! Poikkesin kurkkaamaan blogiasi ja kopsasin täältä näkkärin ohjeen. Olen myös tehnyt näkkileipää jota olen sitä facessa jakanut joskus syksyllä. Tämä ohjeesi on hiukan erinlainen, että tänään kokeilen tätä. Leivinuuni on jo lämpiämässä ja siellä voi pakkaspäivän kunniaksi paistella vaikka mitä.

    VastaaPoista
  2. Mukava artikkeli taas,toivottavasti moikkaamme joskus salilla ,mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa :)

    VastaaPoista